Arjen todellista kohtaamista Raahessa

17.02.2015 16:04

Arjen todellinen tila ikääntyvillä - maamme rakentajilla

Olin Raahessa ystävänpäivänä kohtaamassa raahelaisia ja keskustelemassa heidän kanssaan arjen tärkeistä asioista. Kiitos, oli todella antoisaa ja palkitsevaa, että te, raahelaiset, tulitte ja kerroitte minulle teille tärkeistä arkea koskevista asioista. Huomasin, että olemme samasssa veneessä: ihan samanlaiset seikat askarruttavat meitä ja samoihin asioihin haluamme kehitystä.

Kohtasin koskettaviakin kohtaloita. Kysyn: "Mikä hyvinvointivaltio voi käsitellä niin karskisti ja huonosti ikääntyviä ihmisiä kuin maamme?" Vastaan: "Valitettavasti Suomi, EU:n jäsenvaltio." Sain kunnian keskustella erään arvostettavan työuran tehneen ikääntyneen rouvan kanssa hänen arjestaan. Kun arki on sitä, että käteisvaraa ruokaan kuukaudessa on sata euroa, voin mielestäni kyseenalaistaa hyvinvointivaltiokäsitteen.

 

Mitä nykyinen hallitus on tehnyt ikääntyvien arjen tukemiseksi?

Meillä on jo kasvanut suuri ikääntyvien ryhmä, joka joutuu elämään köyhyysrajan alle. Niin, sen muun vastaavan suomalaisen lisäksi - ja niitähän meillä alkaa olla jo noin miljoona. Hallitus on kääntänyt päälinjauksissaan täysin päänsä tältä kasvavalta pahoinvoinnilta. Tuleva hallitus kohde- ja päälinjauksissaan ei voi enää säästää tästä pahoinvoivasta ja kaltoinkohdellusta ikäryhmästä. Päättäjien on kyettävä vastuuseen ja kohdenttava hallitusohjelmaansa tämän häpeäpilkun poistamiseen.
 

Kannan vastuuta

Kohdatessani em. pahoinvointia en voinut kuin osallistua Raahen järjestötyöhön, joka avustaa vapaaehtoistyöllään apua tarvitsevia ikääntyviä ihmisiä. He tekevät uskomatonta työtä ja osoittavat sitä vastuuta, jota vaadin tulevalta hallitustyöltä. En halunut pönkittää omatuntoani lahjoittamalla ja avustamalla rahallisesti tuota hienoa työtä. Halusin osallistua auttamiseen. Huoli on iso. Eräs seikka kiinnitti tuossa työssä huomioni myös siihen, että osallistujissa on myös muitakin perussuomalaisia.