Nuorisotakuu - näyttö kokoomusvetoisen hallituksen pitkäjänteisyydestä
Kokoomus julisti hallitussiipeilijäpuolueidensa ohella isolla huomiolla nuorisotakuun, jonka piti olla aidosti ratkaisu ja keino nuorisomme tukalaan ja tulehtuneeseen tilanteeseen. "Koulutuspaikka kaikille, syrjääntynyt nuori keskeiseksi ja kaikille nuorille työmahdollisuuksia" Mitä saimme tai mitä nuoremme saivat? Viimeisimmän tutkimuksen ja kartoituksen mukaan nuorisotakuussa ei huomioitu mitenkään koulutushakujärjestelmän ja työmarkkinoiden ulkopuolella olevia nuoria - he ovat edelleen syrjässä.
Nuorisotakuun yhteydessä työskentelevät eivät ole edelleenkään kohdanneet niitä nuoria, joille uhkealla ja julistavalla tavalla uhottiin apua. Hallituksen nuorisotakuu on "takuu" kokoomusjohtoisen hallituksen näköalattomasta työstä ja siitä, että työtä ei ole osattu viedä pitkäjänteisesti ja rakentavasti eteenpäin.
Pääministeri julisti maamme hienosta nuorisosta eduskunnan välikysymyskäsittelyssä, kun keskusta meidän, perussuomalaisten, tukemana esitti välikysymyksen toisen asteen 260 miljoonan supistuksista. Pääministeri Stubilla ei ollut mitään muuta sanottavaa: Meillä on hienoja nuoria. Se on tietenkin totuus, mutta tuolla toteamuksella ei todellakaan auteta nykyistä nuorten huolestuttavaa tilannetta. Kokoomuksen politikointia kuvastaa valitettavan paljon stubbimainen tapa jättää hommat puolitiehen tai karata muille maille. Lukunsa sinällään on joukossa kuuluisa Ben: tänään ei karsita koulutuksesta - kolmen päivän kuluttua hän on valmis supistamaan myös opintotukeakin.